Rallivanteet penis pumppu

Sen käyttökin oli minusta epämiellyttävää. Syksyllä ostin elämäni ensimmäisen tyhjiöpumpun. Käytin aluksi sekä Andropenishärveliä että pumppua. Pian kuitenkin härveli jäi pölyttymään kaappiini ja yli euroa maksanut kapine osoittautui rankaksi virheostokseksi.

Toisaalta, mikä raha sekään nyt loppujen lopuksi on hyvästä kokemuksesta, jota voin jakaa muillekin. Omana kokemuksenani voin sanoa, että penispumppu ihan oikeasti antaa potkua, näköä ja kokoa penikseen. Kuten edellinenkin kirjoittaja kertoi, alipaineharjoittelu trimmaa nimenomaan paisuvaisia ja verenkiertoa kalussa.

Se on todella anatominen ja turvallinen tapa saada paremman ja kestävämmän erektion lisäksi myös suurempi, etenkin paksumpi kalu. Olen vasta nyt oikeastaan tajunnut, että yritys pidentää kalua terskasta vetämällä on hullun hommaa. Kuulemma Masait pimeässä Afrikassa tekevät sitä jo pienistä pojista alkaen hedelmällisyysriittinä. Seurauksena on pitkiä, lerppuvia kulleja, joihin erektio tulee vain puolittain, jos ollenkaan. Tämä asia, jos joku, on tieteellisesti tutkittu.

Fysikaalisesti venyttämällä pidennetty kulli ei saa kunnon erktiota. En ole tiedemies, mutta ehkä näitä laitteita voisi käyttää rinnan? Mutta minä olen ainakin ja myös vaimoni sitä mieltä, äärimmilleen turvonnut ja paksuuntunut kalu on verrattomasti arvokkaampi kuin mahdollisesti venyttämällä saadut luirusentit. Rakastelussa ei minusta päde markkinointislogan: Täällä käyty keskustelu on mielestäni pääsääntöisesti asiaa. Korostan, että tyhjiöpumpun kanssa touhutessa on noudatettava ohjeita ja ennen kaikkea tervettä järkeä.

Elimistö on luonut meille tuntohermot siksi, että tajuaisimme välttää vaarat. Jos painelet lieriöön niin kauheat alipaineet, että penikseesi sattuu, laske välittömästi sinne hieman ilmaa. Ei kivulla kasvateta penistä eikä mitään muutakaan lihasta! Olin vuosia sitten mukana yhdessä kotimaisessa seksileffassa, jossa näyttelin kaksi tarinaa.

Toisessa rakastelin yhden kaunottaren kanssa ja toisessa oli mukana myös hänen paras ystävänsä. Ohjaaja kertoi, että suuressa maailmassa käytännössä jokainen seksileffoissa näyttelevä mies käyttää säännöllisesti alipainepumppua.

Sitä sanotaankin ammattilaispiireissä rakastelulihaksen bodybuildingiksi. Minä olin harrastanut sitä jo kauan ennen leffan tekoa. Toimin silloin myös stripparina ja ihan rehellisesti sanottuna gigolona. Strippauksessa keräsin hurjat ablodit, kun lopuksi paljastin vähän ennen esitystä turvotetun penikseni. Naisten mielikuvitus lähti taatusti laukkaamaan, mikä oli tarkoituskin. Huimin kokemukseni oli sellainen, että minulla oli keikka Keski-Suomeen erään naisen 40 -vuotisjuhliin.

Kyseessä oli kavereiden maksama naisten ilta. Sen illan ja yön aikana rakastelin seitsemän eri naisen kanssa, juhlakalun kanssa jopa kolmesti. Ilman pumpputreenejäni ja sitä tukevaa Cialista en olisi mitenkään selvinnyt työkeikastani.

Tämä kaikki on nyt elämässäni taakse jäänyttä kokemusta. Nyt elän seesteisessä parisuhteessa ja kumppanini tietää ja hyväksyy historiani.

Alipainepumppua en toki ole hylännyt, päinvastoin. Nyt nautin suunnattomasti sen tuomasta mielihyvästä naiselleni ja tietysti myös itselleni. Joku täällä sanoikin, että siitä voi tulla osa parin esileikkiä. Hyvä havainto, juuri näin on meillekin käynyt. Minä haluan myös nähdä, miten isoksi kalun voi oikeastaan treenata.

Minua yritettiin taivutella uuteen leffaan, mutta en halua pärstääni enää mistään hinnasta julkisuuteen. Jos ohjaaja näkisi nykyisen varustukseni, veikkaan, että minulla olisi myyjän markkinat. Lopputoteamukseni on, että kokeilkaa elämässä kaikkea mahdollista, mikä tuntuu kivalta.

Mutta älkää jatkako hetkeäkään sitä, mikä ei sinusta tai teistä tunnu ihan oikeasti kivalta. Penispumppu on vain yksi mauste, joka tekee rakastelun nautittavammaksi sekä naiselle että miehelle. Näin se on minun kokemukseni mukaan. Seksileffassa näytellyt , Kaivoin oman pumppuni uudelleen käyttöön. Kyllä oikein käytettynä sillä taitaa saada lisää mittaa penikseenParipäivää harjoiteltuani huomaa kuinka peniksen turpeus säilyy isompana jonkin aikaa.

Pituuttakin sain maksimissaan 2senttiä. Se ei kauaa säilynyt mutta paksuus oli jopa useita tunteja normaalia paksumpi. Pitänee käydä bodaamaan aamuinilloin sopivina annoksina. Katsonpa mitä saan aikaseksi. Sohvis, taisit tehdä aika viisaan liikkeen. Itse ihmettelin pitkään, miten pumppujen kauppa käy kuin siimaa.

Pidin laitetta täysin huijauksena, johon pienikulliset jätkät lankeavat samalla tavalla kuin pienitissiset naiset kasvatusvoiteisiin. Itse ostin häpeillen ensimmäisen pumppuni noin pari vuotta sitten. Hetken aikaa harjoiteltuani aloin todella uskoa laitteeseen ja harjoitustahti vain kiihtyi. Jossain vaiheessa treenasin jo liikaakin, koska kalun pitää myös antaa sopeutua.

Systeemi on aikalailla sama kuin kuntosalilla eli lihaksen pitää antaa kehittyä harjoitusten välillä. Minun sanomani on, että malttia pojat ja hyvää tulee. Toinen varoituksen sana koskee harjoituksen pituutta. Älä koskaan pidä täyttä alipainetta yli 10 minuuttia! Laske alipaine heti, jos kalussasi tuntuu kipua. Alussa kalun nahka pingoittuu ja on hieman kipeä, mutta se ei ole niin vaarallista.

Harjoittelun edetessä kalu suorastaan kaipaa pumpun alipaineen tuomaa rajua turpoamista. Koskaan en ole käyttänyt pumppua runkkaamiseen, koska minulla on omasta takaa mitä suloisin ja piukin pimpero. Kaikille epäilijöille sanon, että kokeilkaa ensin ja puhukaa vasta sitten paskaa.

Vuosien kokemuksella , Luin tarinanne suurella mielenkiinnolla. Itse asiassa etsiydyin tänne monen mutkan kautta, jonka yhteinen nimittäjä oli kalun suurennus. Pumppu-uskovainen mainitsi Masit ja se sai minut kertomaan hieman lisää Afrikan venytyskulttuurista. Totuus on, että Afrikassa useat heimot harjoittavat jäsentensä ja elintensä venyttelyä. Eräs tyypillisimmistä on juuri peniksen venytys. Toinen yleinen tapa on naisten kaulan venytys. Myös rintojen venytys on aika yleistä.

Alkeellisimmissa heimoissa venytetään myös alahuulia ja korvalehtiä. Erityisesti Masikulttuurissa peniksen pituus on yhtä kuin miehen arvo. Siksi isät asettavat jo nuorille pojille kivistä painot terskan juureen. Niitä pidetään siihen asti, kunnes nuori saavuttaa sukukypsyyden ja saa ensimmäisen kerran pimppaa.

Masait käyskentelevät kalu paljaana, joten miehen arvo yhteisössä on havaittavissa yhdellä silmäyksellä. Sydämen eteisvärinä pysäytti Petrin, 38, kesken loman — varoittaa nyt muita: Ei liene uutinen, että mitä enemmän juo alkoholia, sitä suuremmaksi kasvaa riski kuolla nuorempana tai sairastua syöpään.

Se saattaa kuitenkin yllättää, että riski on tuoreen tutkimuksen perusteella pienempi niillä, jotka juovat vähän — yhdestä kolmeen alkoholijuomaa viikossa — kuin niillä, jotka eivät juo koskaan. Humalainen nainen kosi ystäväänsä saatuaan kyydin kotiin, mutta ei saanut mieleistä vastausta. Seurauksena nainen ajoi pois ystävänsä Hummer-maastoautolla.

Somessa leviävällä videolla eräs isä näyttää, kuinka saada pöytä ja VIP-kohtelua täpötäydessä ravintolassa. Yhdysvaltalainen hakkeri nimeltä "Bitcoin Baron" saa 20 kuukautta vankeutta useiden kaupunkien viranomaispalveluiden jumiuttamisesta palvelunestohyökkäyksin. Kaupungeissa viihtyvät eläimet ovat tarpeeksi älykkäitä sopeutumaan ihmisen luomaan ympäristöön.

Niiden äly kuitenkin aiheuttaa kaupunkilaisille päänvaivaa. Perunasalaattia valmistettaessa tärkeintä on legendaarisen julkkiskokki Julia Childin mukaan kiinnittää huomiota perunoiden kyspyyteen ja majoneesin määrään. Mehiläisten sukupuutto olisi kuolemantuomio ihmiskunnalle. Sir David Attenborough kehottaa Facebook-päivityksessään elvyttämään mehiläisiä.

Muistatko, kun ohjelma loppui, ja putkitelkkarista tuli vain lumisadetta? Kävimme Helsingin Kaupunginmuseossa tuijottamassa avaruuskohinaa ruudulta. Nyt sinäkin voit katsoa sitä videolta! Juttusarjassa miehet vastaavat joka viikko lukijoiden kysymyksiin liittyen seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään!

Miksi miehet ovat bessewissereitä? Hän tekee jotain, mistä en pidä, ja sitten kärttää reaktiotani. Miksi naiset luottavat niin sokeasti omiin tunteisiinsa asiassa kuin asiassa? Juttusarjassa naiset vastaavat joka viikko lukijoiden kysymyksiin seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään liittyen!

Et voi vaikuttaa siihen, pettääkö miehesi sinua vai ei. Päätös on täysin hänen. Parisuhteen haluttoman osapuolen on turha syyllistää kumppania tämän haluista. Kun aurinko hivelee pintaa ja vaatteet vähenevät, alkaa myös seksikuvitus juosta. Tämä palaute menee suoraan ohjelmien tuottajalle. Tämä palaute menee suoraan uutistoimitukselle. Tämä palaute menee suoraan nettivastaaville. Tämä palaute menee asiakaspalveluun, josta viesti ohjataan aiheesta vastaavalle taholle.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Miehet ostivat välineitä peniksen suurentamiseen — ja kertovat nyt, toimivatko ne.

Voiko peniksensuurennusvälineistä todella olla apua? Mainos   uutinen jatkuu alla. Moni luulee, että koko on kaikki kaikessa, vaikka tämä ei ole totuus — lue vaikka: Tätä naiset haluavat penikseltä Seksikolumni: Näin nainen suhtautuu pieneen penikseen Jättitutkimus selvitti peniksen keskivertomitan Miksi väitätte, ettei koolla ole väliä?

Mitkään säännöt eivät kuitenkaan rajoita hakemasta itselleen tarkoituksenmukaisinta ajotyyliä. Alkujaan tämän lähetti pesuman. Sitä ei lie El-Carpasonkaan kieltäminen, etteikö satulaa valittaessa usein tyyli mene käytettävyyden edelle.

Brooksin satuloita kehutaan maasta taivaaseen itsellä ei kokemusta mutta ei tulisi mieleenkään laittaa sellaista maantiekiitäjään noin niin kuin tyyliä silmällä pitäen. Satulan keskellä kulkeva leveä kanava ajaa täsmälleen saman asian kuin halkio, kunhan satula vain on oikean levyinen ja asettuu pakaroiden alle, ei niiden väliin. Mitä tulee satulan nokan asentoon, niin sen nokanhan voi työntää vaikka hanuriinsa, jos se parhaalta tuntuu.

Tottumuskysymyksistä ei kannata väitellä. Olenpa nähnyt tien päällä satuloita, joissa nokkaa on nostettu reippaanlaisesti. Itse löysin parhaan variaation parin asteen laskusta. Mutta kuten on jo korostettu, pyöräily on niin yksilöllistä, ettei ilman mittavaa empiiristä kokeilua voi sanoa juuta eikä jaata.

Lähinnä se kävi mielessä että sun alkuperäisestä viestistä sai kuvan, että vaaka satula saatika sit nokka ylös olis nimenomaan väärä tapa säätää satulaa ja oikea tapa olis nokka alaspäin. Mutta kuten mainitsit niin sekin säätö on yksilöllinen ja vaaka satula toimii suurelle osalle ajajista, joten se ei ole väärä. Nokka alhaalla toimii myös monelle kuten myös nokka ylös. On pidettävä mielessä, että istuinluut ulonevat lantiosta eri ihmisillä eri tavoin, joten halkiokaan ei ole kaikille välttämätön.

Ajotyyli myös vaikuttaa paljon satulan valintaan. Kuitekin brooksin kovuus ja halkiottomuus tai muut tekijät voivat haitata sprottisemmassa ajoasennossa, jossa myös istuinluiden kontaktikohdat ovat kapeammalla.

Siten brooksin leveydelläkään ei ole sporttisemmassa asennossa niin väliä. Istuinluut kuitenkin kapenevat lantiossa eteenpäin mentäessä eli kun lantion kulma kippaa eteenpäin, myös ko. Periaatteessahan satulan pitäisi olla niin kapea kuin pystyy käyttämään ettei se häiritse jalkojen liikettä. Oliko linkkiä heittää Cervelon artikkeliin? Kaikki satuloihin liittyvä kiinnostaa, koska periaatteessa vieläkin etsin sitä täydellistä satulaa itselleni. Huomauttaisin koko keskusteluun liittyen, että lääkärisuomi on hyvin harhaanjohtavaa koska se käyttää sanaa tulehdus kahdessa eri merkityksessä: Ja itse aiheeseen liittyen Mulla "hyväksi" kokemani satula aiheutti muutama vuosi takaperin eturauhastulehduksen inflammaatio oireita ja virtsaamisongelmia.

Alle kolmekymppisenä sitä jo huolestui, että näinkö sitä nuorena ukkoudutaan. Satulaa vaihtamalla oireet kuitenkin hävisivät muutamassa viikossa. Itse valitsin Fizik antares versuksen aika pitkälti tuon artikkelin pohjalta. Säädin satulaa äsken paikoilleen ja nyt vaikuttaa siltä, että pitää enää tehdä pitkä km lenkki ja katsoa kipeytyykö mikään.

Onneksi on vielä palautusaikaa useampi päivä jäljellä niin on aikaa tesmailla. Jos miettii noita fizikkejä niin oma istuinluiden leveys on ~mm Fizik arione on hyvän mallinen, mutta mm leveimmästä kohdasta joten aivan liian kapea. Fizik antares on mm leveä eli juuri sopiva tuohon mm istuinluuleveyteen. Liian leveä alkaisi hinkkaamaan jalkoja. Fizik aliante on myös mm leveä ja mainostettu erittäin mukavaksi. Kuitenki aliante lähtee laskeutumaan aika jyrkästi alaspäin jo siinä kohtaa jossa meikän istuinluiden pitäisi levätä, kuten myös romin evossa.

Käytännössä siis alianten istuttava leveys on hieman kapeampi kuin antareksen ja siten liian kapea meikälle. Itelläni esiintyi peniksen puutumista ja viileämmillä keleillä kylmettymistä. Kylmettymistä vastaan käytin lisäeristeitä ja tuulensuojaa, mutta siltikin oli just tuommonen "en tietäisi kusevani jos en tietäisi kusevani"-olo jopa 10 kilsan ajon jälkeen.

Sitten eräänä aprillipäivänä heräsin pahoihin kipuihin selän puolella ja tunnistin ne pikkulapsena kärsimäni munuaisen vajaatoiminnan vuoksi heti munuaisiksi. Siinä ei mikään oma lääkintä tullut kyseeseen, ja pääsin Haartmannin sairaalan tiputuksesta kahden sijaan jo yhden päivän jälkeen.

Asioilla ei välttämättä ollut yhteyttä, mutta jos jotain voi ajomukavuudelleen ja ehkä terveydelleen tehdä, ei siinä menetä kuin satulan hinnan verran rahaa. Tämmösenä senttisenä ja silloin kiloisena tuli aika yllätyksenä, että istuinluideni leveys on semmosta kolmesti synnyttäneen naisen tasoa ja sopivin satulan leveys Specializedin valikoimista oli mm. Eipä ole enää vaivannut puutuminen ja verenkiertokin on alkanut toimia ajaessa sen verran paremmin, ettei tarvitse sukkaa pukea talvikuukausina kolmanteen jalkaansa.

Tuon satulan valintasäännön "niin kapea kuin voi käyttää, ettei haittaa reisiä" muotoilisin ite näin: Kyllä minullakin puutu entisellä satulalla.. Renkaat Ammattilaispyöräily Kuntoilu ja ajotekniikka Kilpailut ja pyörätapahtumat Yhteislenkit ja ajoporukat Varusteet Kaupat Kyselyt ja gallupit Pyörämatkailu Off-topic. Kirjanmerkit Kirjanmerkit Digg del.

Tuskien taival saada turvonnut kulli ulos. A device for moving or compressing a liquid or gas. Tätä naiset haluavat penikseltä Seksikolumni: Näin sanovat pyörillä ajavat kirpun kokoiset ja painoiset miehet. Mansetti oli riittävän kimmoisa ja pehmeä silikoninen ulkoreuna ei painanut kipeästi häpyluuta vasten. UK A type of shoe, a trainer or sneaker.

Rallivanteet penis pumppu -

Mutta älkää jatkako hetkeäkään sitä, mikä ei sinusta tai teistä tunnu ihan oikeasti kivalta. Ohjaaja kertoi, että suuressa maailmassa käytännössä jokainen seksileffoissa näyttelevä mies käyttää säännöllisesti alipainepumppua. Kaikki nämä kolme asiaa tekevät hyvää itsetunnolle. Kuten edellinenkin kirjoittaja kertoi, alipaineharjoittelu trimmaa nimenomaan paisuvaisia ja verenkiertoa kalussa. Sen illan ja yön aikana rakastelin seitsemän eri naisen kanssa, juhlakalun kanssa jopa kolmesti.

Myös kaluni alkoi ihan oikeasti kasvaa. Siitä oli konkreettisena osoituksena se, että jouduin ostamaan uuden, suuremman tuubin, koska vanha kävi liian pieneksi sekä pituuden että paksuuden suhteen. Nykyisen ostin Saksasta ja siinä on pituuta 27 senttiä ja sisähalkaisija on 7,5 senttiä. Karkean mittaukseni mukaan kaluni on 2 vuoden harjoittelulla kasvanut pituutta n.

Tulosten pysyvyydestä minulla ei ole kokemusta, koska aion jatkaa harjoittelua niin kauan kuin seksi ylipäätään kiinnostaa. Lopetan vasta sitten, kun en enää muista, miksi minun pitää turvotella kaluani tuubissa.

Minusta edellä on ihan hyviä hankintaohjeita, joten siihen puoleen en puutu. Täällä oli muuten jollain hyvä huomio kalun sivulla olevien verisuonten pullistumisesta. Katsokaapa epäileväiset pojat hieman tarkemmin seksileffanne! Siellä esiintyvien adonisten kaluissa pullistelee lähes poikkeuksetta juuri samanlaiset suonet kuin minullekin kehittyi.

Urologini sanoi, että sellaiset kehittyvät miehelle vain ja ainoastaan harjoittelemalla tyhjiöpumpulla. Naiseni mielestä ne sitäpaitsi ovat hiton kiihottavat!

Ei siis huono hankinta, vai mitä epäilijät sanotte? Suorastaan ylpeä , Suorastaan ylpeä, johan laitoit mahtavan tarinan. Olen jopa taipuvainen uskomaan sanasi, koska minulla on samanlaisia kokemuksia.

Minulle heräsi viime keväänä halu kasvattaa jortikkaani, joka oli täydessä seisokissa vain? Erehdyin ostamaan Andropenis -tuotenimellä markkinoitavan härvelin, jota kovasti kehuttiin ainoaksi keinoksi kasvattaa penistä.

Värkkäsin laitteen kanssa aivan ohjeiden mukaisesti monta kuukautta, enkä saanut aikaan havaittavia tuloksia. Erektiokestävyys jopa laski ja terskan juuri oli jatkuvasti kipeä. Sen käyttökin oli minusta epämiellyttävää. Syksyllä ostin elämäni ensimmäisen tyhjiöpumpun. Käytin aluksi sekä Andropenishärveliä että pumppua. Pian kuitenkin härveli jäi pölyttymään kaappiini ja yli euroa maksanut kapine osoittautui rankaksi virheostokseksi.

Toisaalta, mikä raha sekään nyt loppujen lopuksi on hyvästä kokemuksesta, jota voin jakaa muillekin. Omana kokemuksenani voin sanoa, että penispumppu ihan oikeasti antaa potkua, näköä ja kokoa penikseen. Kuten edellinenkin kirjoittaja kertoi, alipaineharjoittelu trimmaa nimenomaan paisuvaisia ja verenkiertoa kalussa. Se on todella anatominen ja turvallinen tapa saada paremman ja kestävämmän erektion lisäksi myös suurempi, etenkin paksumpi kalu.

Olen vasta nyt oikeastaan tajunnut, että yritys pidentää kalua terskasta vetämällä on hullun hommaa. Kuulemma Masait pimeässä Afrikassa tekevät sitä jo pienistä pojista alkaen hedelmällisyysriittinä.

Seurauksena on pitkiä, lerppuvia kulleja, joihin erektio tulee vain puolittain, jos ollenkaan. Tämä asia, jos joku, on tieteellisesti tutkittu. Fysikaalisesti venyttämällä pidennetty kulli ei saa kunnon erktiota.

En ole tiedemies, mutta ehkä näitä laitteita voisi käyttää rinnan? Mutta minä olen ainakin ja myös vaimoni sitä mieltä, äärimmilleen turvonnut ja paksuuntunut kalu on verrattomasti arvokkaampi kuin mahdollisesti venyttämällä saadut luirusentit. Rakastelussa ei minusta päde markkinointislogan: Täällä käyty keskustelu on mielestäni pääsääntöisesti asiaa.

Korostan, että tyhjiöpumpun kanssa touhutessa on noudatettava ohjeita ja ennen kaikkea tervettä järkeä. Elimistö on luonut meille tuntohermot siksi, että tajuaisimme välttää vaarat. Jos painelet lieriöön niin kauheat alipaineet, että penikseesi sattuu, laske välittömästi sinne hieman ilmaa. Ei kivulla kasvateta penistä eikä mitään muutakaan lihasta! Olin vuosia sitten mukana yhdessä kotimaisessa seksileffassa, jossa näyttelin kaksi tarinaa.

Toisessa rakastelin yhden kaunottaren kanssa ja toisessa oli mukana myös hänen paras ystävänsä. Ohjaaja kertoi, että suuressa maailmassa käytännössä jokainen seksileffoissa näyttelevä mies käyttää säännöllisesti alipainepumppua.

Sitä sanotaankin ammattilaispiireissä rakastelulihaksen bodybuildingiksi. Minä olin harrastanut sitä jo kauan ennen leffan tekoa. Toimin silloin myös stripparina ja ihan rehellisesti sanottuna gigolona. Strippauksessa keräsin hurjat ablodit, kun lopuksi paljastin vähän ennen esitystä turvotetun penikseni. Naisten mielikuvitus lähti taatusti laukkaamaan, mikä oli tarkoituskin.

Huimin kokemukseni oli sellainen, että minulla oli keikka Keski-Suomeen erään naisen 40 -vuotisjuhliin. Kyseessä oli kavereiden maksama naisten ilta. Sen illan ja yön aikana rakastelin seitsemän eri naisen kanssa, juhlakalun kanssa jopa kolmesti. Ilman pumpputreenejäni ja sitä tukevaa Cialista en olisi mitenkään selvinnyt työkeikastani. Tämä kaikki on nyt elämässäni taakse jäänyttä kokemusta. Nyt elän seesteisessä parisuhteessa ja kumppanini tietää ja hyväksyy historiani.

Alipainepumppua en toki ole hylännyt, päinvastoin. Nyt nautin suunnattomasti sen tuomasta mielihyvästä naiselleni ja tietysti myös itselleni. Joku täällä sanoikin, että siitä voi tulla osa parin esileikkiä.

Hyvä havainto, juuri näin on meillekin käynyt. Minä haluan myös nähdä, miten isoksi kalun voi oikeastaan treenata. Minua yritettiin taivutella uuteen leffaan, mutta en halua pärstääni enää mistään hinnasta julkisuuteen. Jos ohjaaja näkisi nykyisen varustukseni, veikkaan, että minulla olisi myyjän markkinat. Lopputoteamukseni on, että kokeilkaa elämässä kaikkea mahdollista, mikä tuntuu kivalta.

Mutta älkää jatkako hetkeäkään sitä, mikä ei sinusta tai teistä tunnu ihan oikeasti kivalta. Penispumppu on vain yksi mauste, joka tekee rakastelun nautittavammaksi sekä naiselle että miehelle.

Näin se on minun kokemukseni mukaan. Seksileffassa näytellyt , Kaivoin oman pumppuni uudelleen käyttöön. Kyllä oikein käytettynä sillä taitaa saada lisää mittaa penikseenParipäivää harjoiteltuani huomaa kuinka peniksen turpeus säilyy isompana jonkin aikaa. Pituuttakin sain maksimissaan 2senttiä. Se ei kauaa säilynyt mutta paksuus oli jopa useita tunteja normaalia paksumpi.

Pitänee käydä bodaamaan aamuinilloin sopivina annoksina. Katsonpa mitä saan aikaseksi. Sohvis, taisit tehdä aika viisaan liikkeen.

Itse ihmettelin pitkään, miten pumppujen kauppa käy kuin siimaa. Pidin laitetta täysin huijauksena, johon pienikulliset jätkät lankeavat samalla tavalla kuin pienitissiset naiset kasvatusvoiteisiin. Itse ostin häpeillen ensimmäisen pumppuni noin pari vuotta sitten. Hetken aikaa harjoiteltuani aloin todella uskoa laitteeseen ja harjoitustahti vain kiihtyi.

Jossain vaiheessa treenasin jo liikaakin, koska kalun pitää myös antaa sopeutua. Systeemi on aikalailla sama kuin kuntosalilla eli lihaksen pitää antaa kehittyä harjoitusten välillä. Minun sanomani on, että malttia pojat ja hyvää tulee. Toinen varoituksen sana koskee harjoituksen pituutta. Älä koskaan pidä täyttä alipainetta yli 10 minuuttia! Laske alipaine heti, jos kalussasi tuntuu kipua. Alussa kalun nahka pingoittuu ja on hieman kipeä, mutta se ei ole niin vaarallista.

Harjoittelun edetessä kalu suorastaan kaipaa pumpun alipaineen tuomaa rajua turpoamista. Koskaan en ole käyttänyt pumppua runkkaamiseen, koska minulla on omasta takaa mitä suloisin ja piukin pimpero. Kaikille epäilijöille sanon, että kokeilkaa ensin ja puhukaa vasta sitten paskaa. Vuosien kokemuksella , Luin tarinanne suurella mielenkiinnolla.

Itse asiassa etsiydyin tänne monen mutkan kautta, jonka yhteinen nimittäjä oli kalun suurennus. Pumppu-uskovainen mainitsi Masit ja se sai minut kertomaan hieman lisää Afrikan venytyskulttuurista. Totuus on, että Afrikassa useat heimot harjoittavat jäsentensä ja elintensä venyttelyä. Eräs tyypillisimmistä on juuri peniksen venytys.

Toinen yleinen tapa on naisten kaulan venytys. Myös rintojen venytys on aika yleistä. Alkeellisimmissa heimoissa venytetään myös alahuulia ja korvalehtiä. Erityisesti Masikulttuurissa peniksen pituus on yhtä kuin miehen arvo. Siksi isät asettavat jo nuorille pojille kivistä painot terskan juureen. Niitä pidetään siihen asti, kunnes nuori saavuttaa sukukypsyyden ja saa ensimmäisen kerran pimppaa.

Masait käyskentelevät kalu paljaana, joten miehen arvo yhteisössä on havaittavissa yhdellä silmäyksellä. Lähetyssaarnaajien tullessa Masai -heimon leiriin he olivat hämmästyneitä, kun lähes jokaisella miehellä terska lerppui polvien tasolla. Lähemmin heimoon tutustuessaan tilanne muuttui aika lailla sidettävämmäksi. Masait antoivat mieluusti vaimonsa naurettavan pienikullisten valkonaamojen viereen yöksi.

Tästä aiheutui kuitenkin suuria draamoja, jopa murhia. Masainaiset hullaantuivat lähetyssaarnaajien äärimmimmäisen kovaksi paisuneisiin ja kiimaisiin kaluihin. Heidän omien miestensä pitkät lerssiit olivat parhaimmillaankinkin pehmeää hyytelöä.

Tästä syystä moni lähetyssaarnaaja menetti henkensä. Tämä on silkkaa faktaa! Mitä tällä sitten on tekemistä keskustelun aiheen kanssa? Ainakin se, että lähes minkä tahansa ihmisen elimen venytys on mahdollista. Totuus on kuitenkin se, että vain ihmisen anatomiaa noudattaen kannattaa pyrkiä muuttamaan kehoa. Näinhän se on kuntosaliharjoittelussakin, jossa aktiivinen toiminta palkitaan. Itse ole pitänyt kroppani kunnossa liikunnalla ja myös raudan vääntämisellä.

Penistäni aloin harjoittaa vajaat vuosi sitten. Minulla on lepotilassa aika pieni napero, mutta täydessä erektiossa sentään siedettävä.

Ostin muutama kuukausi sitten tyhjiöpumpun, ihan tsoukkina. Voitelin kaluni luikkarilla, imaisin sen lieriöön ja painelin kahvasta lisää alipainetta. Siitä hetkestäl ähtien tajusin tämän vekottimen tehon. Pumppuhan toimii kuin penis, eli turvottaa paisuvaiset äärimmilleen, jopa ylikin. Ehkä minä olen poikkeusyksilö. Muutenkin minun penikseni lepotilan ja täyden erektion välittä on hämmästyttävä ero. A device for dispensing liquid or gas to be sold, particularly fuel.

US, obsolete, slang The heart. UK A type of shoe, a trainer or sneaker. A swelling of the muscles caused by increased blood flow following high intensity weightlifting.

A ride on a bicycle given to a passenger, usually on the handlebars or fender. A type of shoe, a trainer or sneaker. A type of very high-heeled shoe; stilettoes. A type of shoe without a heel source: Dictionarium Britannicum - To use a pump to move liquid or gas. To fill with air. To move rhythmically, as the motion of a pump. To shake a person's hand vigorously. To gain information from a person by persistent questioning. To be going very well. To kick, throw or hit the ball far and high.

0 thoughts on “Rallivanteet penis pumppu”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *