Seksi vantaa www seksi fi

seksi vantaa www seksi fi

Yksi heistä tuli viidesti mutta oli todellinen pikapanon mies kun hädin tuskin ehti sisään jo tullessaan, mutta taisi olla nopeiten myös palautuva. Tajusimme silloin jotain mikä sai meidät kauhistumaan, kun aluksi vetivät kaksi kierrosta hyvin nopeaan tahtiin ja kaikki varmasti ottivat vähintään kolmesti vaimoni.

Todelliset pikapanot, mutta silti syntymäpäiväsankari sai usean nautinnollisen orgasmin. Ei pahemmin liikuttu risteilyn aikana laivalla sen jälkeen ja vaimoni suihkutteli itseään useaan kertaan.

Päiväpeitto oli niin sotkussa että voi vaan kuvitella mitä siivooja oli ajatellut. Olihan yllätyksellinen risteily eikä tule enää varmaan toistumaan, mutta olihan kokemus ja järkytys. Myöhemmin kerroin poikien iästä ja vaimoni järkyttyi asiasta ja meni joku aika, mutta nyt asiasta on tullut meille yhteinen kiihottava tekijä ja salaisuus, mitä hyvin harva varmaan kokee koskaan ja ei varmaan kukaan edes fantasioi.

Pojat ovat varmaan kerskuneet asialla, mutta täytyy antaa tunnustus että olivat panomiehiä nuoresta iästään huolimatta ja terveitä, koska vaimoni kävi tarkastuksessa kotiin tullessa eikä mitään ollut, joten voimme siltä osin huokaista helpotuksesta. Tuntuu edelleen uskomattomalta ja tuo meidän suhteeseen kipinää. Tämä tapahtui jo viisi vuotta sitten kun vaimoni täytti 50 ja olimme sitä juhlimassa laivalla. Tapansa mukaan vaimo oli pukeutunut seksikkäästi ja meillä oli hauska ilta.

Päätimme lähteä hyttiin nauttimaan toisistamme. Matkalla tapasimme hississä neljä nuorta miestä ja kertoivat olevansa pelimatkalla. Kehuivat vaimoa kauniiksi ja seksikkääksi saaden vaimoni punastumaan voimakkaasti. Tulivat ulos hissistä samassa kerroksessa ja lähtivät kävelemään kanssamme ja juttelimme, kuinka olemme juhlimassa vaimoni 50 v juhlia ja pojat halusivat antaa onnitteluhalauksen suukolla. Vaimo hämmentyi ja naurahti suostuen halaukseen ja suukkoon selvästi hämmentyneenä.

Pojat kehuivat kuinka kaunis ja seksikäs vaimoni on juhlapäivänään. Sitten koimme jotain todella yllättävää kun yksi pojista ehdotti, että järjestäisivät yllätyksen vaimolleni ja heillä olisi tunti aikaa, koska heillä oli sovittu joukkueen yhteinen kokoontuminen.

Hämmennyimme täysin ja katsoimme toisiamme. Tämä poika ehdotti että mentäisiin hyttiimme ja he näyttäisivät yllätyksensä.

Vaimoni sanoi että kiitos ei hämillään ja en osannut sanoa mitään. Pojat jatkoivat jututtamista ja vaimoni kehumista. Katsoimme toisiamme ja selvästi menimme kumpikin kipsiin. Sanoin että no käydään katsomassa yllätyksenne ja ajattelimme että haluaisivat ehkä halata ja suukottaa vaimoani lisää.

Vaimoni nautti selvästi yhä enemmän kehuista ja olimme kumpikin hieman vapautuneita juodessamme illan aikana mutta emme voineet sanoa että olisimme olleet erityisen humalassa.

Avatessani hytin oven kuulin vaimoni kiljaisun ja tämä poika nosti vaimoni ilmaan vaikka oli hieman rehevä, sellainen ihanan seksikkään rehevä nainen ja kaatoi sängylle suudellen häntä samalla kun nosti vaimoni tiukkaa hametta lantiolle. En tajua vieläkään missä välissä oli kaivanut kovettuneen kyrpänsä esiin ja työnsi sen vaimooni , mutta me kumpikin menimme ihan puihin siinä tilanteessa ja emme pystyneet tajuamaan mitä oli tapahtunut.

Vaimoni katsoi hämmentyneenä ja pyöräytteli silmiään jolloin tajusin että kokee nautintoa. Kaveri nosti vaimoni jalat kohti hytin kattoa ja näkymä oli uskomaton kun vaimoni laittautuneena stayup sukissa ja korkokengät jalassa oli nuoren kaverin alla joka pumppasi ihan tosissaan. Tämä kaikki tapahtui täysin odottamattomasti. Innokkaana hän ei kestänyt kun arviolta minuutin nousten pois päältä kun seuraava kaveri tuli vaimoni päälle ja raotti pikkuhousuja työntyen sisään. Pojat vetivät kierroksen jokainen ja aikaa siinä meni noin arviolta viitisen minuuttia kun ajantaju hämäri siinä yllättävässä tilanteessa, mutta kaverit oli nopeita, yhtä nopeita kun he olivat taas valmiina riisuttuaan itsensä ja tunsin kuinka jalkani pettävät alta huomaten kuinka aloittivat uuden kierroksen ja nyt ensimmäinen kaveri, joka selvästi johtajana heidän porukassaan ujutti vaimon pikkuhousut pois jalasta ja silloin vasta tajusin että pojat vetävät paljaana ja laskevat sisään kun näin sen sotkun mitä neljä innokasta nuorta miestä oli saanut aikaan.

Toisen kierroksen alkaessa vaimoni huudahti että ei herranjumala oletko jo taas valmiina. Vaimoni oli selvästi päässyt pahimman järkytyksen yli ja alkoi ääntelehtimään voimakkaammin. Minä olin istunut jakkaralle kun jalkani ei enää kantaneet ja olin shokissa. Olin katselemassa live esitystä ja herran jumala vaimoni kaiken keskipisteenä. Pojat pumppasivat kovaan tahtiin toisen kierroksen ja taisivat tehdä sen samassa järjestyksessä, mutta siitä en ole varma.

Tätä tuntui jatkuvan ikuisuuden ja se sotku ja haju mikä valtasi hytin vaikka olikin hieman isompi parivuoteella oli jotain ennen kokematonta. Järkytyin siitä kuinka nämä kaverit tuntuivat olevan heti valmiit uusintaan kun olivat vuoronsa hoitaneet ja heidän seisokkinsa olivat todella tukevia yläviistoon. Sitten yksi huudahti että hei kaverit nyt on mentävä ja alkoivat pukemaan kun yksi vielä touhusi vaimoni päällä hoidellen itsensä loppuun.

Kaverit suutelivat vaimoani ja toivottivat onnea sanoen kokemusta uskomattomaksi. Vaimoni vastasi hämmentyneenä kiitos samoin. Pojat lähtivät ja en tiedä kuinka kauan olimme hiljaa ja tuijotimme toisiamme vaimoni maatessa sängyllä hame lantiolla valuen runsaasti poikien nesteitä ulos ja sänky oli siltä kohdin kun olisi kastelukannulla vettä kaadettu.

Vaimoni oli hiestä märkänä. Kumpikin sanoi yhteen ääneen että mitä ihmettä tapahtui. Oli tapahtunut jotain mitä harva edes fantasioissaan kokee ja meillä ei ollut koskaan tullut edes mieleen tuollainen. Sitten vaimoni vasta tajusi että hänet oli maattu paljaalla useaan kertaan ja järkyttyi siitä. Tajusimme myös että vaimollani vaatteet edelleen päällä ja tiukka hame oli vaan rullattu lantiolle ja pikkuhousut limaisena hytin lattialle. Stayup sukat ja kengät olivat myös spermassa mutta ei ihme siinä vauhdissa.

Avustin vaimoni pesulle pöntölle kun hänellä voimaton olo ja kertoi saavansa usean kunnon orgasmin, joka varmasti rentoutti häntä ja edesauttoi asioiden "suotuisassa" etenemisessä. Tosikertomus jatkuu 2 osassa.

Tämä tapahtui silloin, kun minä olin teini. Meillä oli sellainen poikaporukka, jotka kokoonnuimme milloin missäkin. Minä olin porukan nuorin ja elin aina sellaisessa pelossa, että minut potkitaan pellolle koko jengistä. Mutta minulla oli yksi valtti, joka avasi minulle ovet tuohon "salaseuraan", minä osasin naurattaa muita. Kerroin huvittavassa valossa tapahtumia ja tilanteita, joihin jouduin alvariinsa, tietenkin niitä täytyi värittää, eivät ne olisi muuten kuulijoihin uponnut.

Itseni lisäksi niissä tarinoissa esiintyi toisena päähenkilönä isäni, tietenkin hänen toimenkuvaansa kuului mm. Jumalan lomittaminen, ainakin minusta tuntui siltä.

Ja monet hänen lentävät lauseensa sinkoilivat meidän keskusteluissa. Enpä tiedä, mitä ukko olisi tuumannut, jos olisi saanut tietää minun porukoiden edessä ilveilystä. Orgasmi tuli voimakkaana ja kouristelin alapäätäni kun runsaat spermat roiskuivat vatsalleni. Jouduin nopeasti ottamaan talouspaperin ja yritin estää spermanoroja valumasta pitkin kylkiäni sohvalle.

Kun uudestaan katsoin ikkunaa, tyttö oli mennyt. Yritin aina tilaisuuden tullen katsella josko häntä näkyisi, mutta tuo kerta jäi valitettavasti ainoaksi. Toisen kerran minua onnisti ollessamme lomalla Maspalomasissa Kanarian saarilla. Vaimoni oli saanut jonkun vatsapöpön ja sain luvan lähteä käymään yksin rannalla.

Olin tietoinen touhuista mitä ko. Pornosivustolta löytyy amatöörien ottamia kuvia ja filmejä sivustolla Dunes Maspalomas.

Päivä oli vielä aluillaan kun taapersin dyynejä ylös alas. Olin jo luovuttaa ja suunnistin kohti rantaa kun huomasin naisen pusikon suojassa. Totesin hänen makaavan selällään alasti. Lähemmäksi tultuani näin kohteeni olevan jo vanhemman ja tuhdin puoleisen. Näillä amatöörisivuilla kaverit ovat vastaavassa tilanteessa pudottaneet shortsinsa ja alkaneet runkkaamaan itseään.

Koska muualla näköpiirissä ei näkynyt muita ihmisiä, päätin kokeilla vastaavaa. Ilta- ja aamupanot oli jääneet väliin vaimon taudin takia ja kullini jämähti napakasti pystyyn. Lähestyin kohdetta joka makasi selällään jalat hieman koukussa. Rinnat eivät enää olleet terhakkaasti pystyssä vaan enemmänkin lättyinä.

Isot ja tummat nännit olivat mukavasti kurtussa. Näköala oli suoraan hänen karvaiseen jalkoväliinsä. Nainen oli huomannut minut jo aikaisemmin, mutta vasta nyt hän laittoi kätensä vitulleen ja alkoi hyväillä itseään.

Siirryin vielä hieman lähemmäksi ja kuulin ihanan kiimaisen lätinän hänen runkatessa itseään. Nainen vinkkasi sormellaan ja taputti paikkaa hänen vieressään.

Siirryin ja polvistuin hänen viereensä. Nainen, saksalainen, tarttui kovaan kulliini ja alkoi runkkaamaan. Rohkaistuin ja vein sormeni hänen vitulleen.

Saimme sen verran kommunikoitua, että hän ei päästänyt naimaan ilman kumia. Kyllä harmitti kun en ollut varautunut asianmukaisesti. Vaimon kanssa kun voi painaa paljaalla mäihät sisään. Lopulta annoin spermojen lentää hänen rinnoilleen. Samalla totesin, että olimme saaneet katselijan.

Joku paikallinen adonis oli iso musta muna kourassa tulossa tilalleni. Vedin shortsit jalkaani ja jatkoin matkaani kohti rantaa. Vilkaisin vielä taakseni ja siellähän se musta perse nousi ja laski valkoisten reisien välissä.

Olen jo aika iäkäs, mutta seksihalut eivät ole vielä hävinneet minnekään. Aloitin jo hyvin nuorena. Netsyys meni neljän toista ikäisenä serkkupojan kanssa ja seksinälkä on jatkunut läpi koko elämän. Olen jo lopettanut laskemasta partnereiden määrää, mutta kyllä niitä on monta.

On sinne väliin osunut joitakin kokemuksia myös naisten kanssa, eikä sekään ole ollut yhtään hävettävä asia. Olenkin ollut seksin suhteen aika 'kaikkiruokainen' ja avoin erilaisille ehdotuksille.

Ei kai se voi olla väärin, jos vieläkin joskus haluaa tuntea toisen läheisyyttä. Tallinnan ja Ruotsin risteilyillä olen vieläkin useimmiten löytänyt lyhytaikaisia yhden yön tuttavuuksia ja se antaa uutta piristystä elämän arkeen.

Olisi kiva kuullu muiltakin vähän vanhemmilta omia kokemuksia ja ehkä myös niiden määrästäkin, jos joku togtii kertoa. Yli vuotiaat voivat tarkastella palstan sisältöä ja osallistua keskusteluun omalla vastuullaan.

Etsi Toggle navigation Valikko. Keskustelu24 Seksi Seksi vantaan naiset!

seksi vantaa www seksi fi

Seksi vantaa www seksi fi -

Päivä oli vielä aluillaan kun taapersin dyynejä ylös alas. Sign in Sign up. Innokkaana hän ei kestänyt kun arviolta minuutin nousten pois päältä kun seuraava kaveri tuli vaimoni päälle ja raotti pikkuhousuja työntyen sisään. Henkilökohtainen duunifiilis on huipussaan, mutta tehtävät osoittautuvat rankoiksi. On sinne väliin osunut joitakin kokemuksia myös naisten kanssa, eikä sekään ole ollut yhtään hävettävä asia.

Päiväpeitto oli niin sotkussa että voi vaan kuvitella mitä siivooja oli ajatellut. Olihan yllätyksellinen risteily eikä tule enää varmaan toistumaan, mutta olihan kokemus ja järkytys.

Myöhemmin kerroin poikien iästä ja vaimoni järkyttyi asiasta ja meni joku aika, mutta nyt asiasta on tullut meille yhteinen kiihottava tekijä ja salaisuus, mitä hyvin harva varmaan kokee koskaan ja ei varmaan kukaan edes fantasioi. Pojat ovat varmaan kerskuneet asialla, mutta täytyy antaa tunnustus että olivat panomiehiä nuoresta iästään huolimatta ja terveitä, koska vaimoni kävi tarkastuksessa kotiin tullessa eikä mitään ollut, joten voimme siltä osin huokaista helpotuksesta.

Tuntuu edelleen uskomattomalta ja tuo meidän suhteeseen kipinää. Tämä tapahtui jo viisi vuotta sitten kun vaimoni täytti 50 ja olimme sitä juhlimassa laivalla. Tapansa mukaan vaimo oli pukeutunut seksikkäästi ja meillä oli hauska ilta. Päätimme lähteä hyttiin nauttimaan toisistamme. Matkalla tapasimme hississä neljä nuorta miestä ja kertoivat olevansa pelimatkalla. Kehuivat vaimoa kauniiksi ja seksikkääksi saaden vaimoni punastumaan voimakkaasti. Tulivat ulos hissistä samassa kerroksessa ja lähtivät kävelemään kanssamme ja juttelimme, kuinka olemme juhlimassa vaimoni 50 v juhlia ja pojat halusivat antaa onnitteluhalauksen suukolla.

Vaimo hämmentyi ja naurahti suostuen halaukseen ja suukkoon selvästi hämmentyneenä. Pojat kehuivat kuinka kaunis ja seksikäs vaimoni on juhlapäivänään.

Sitten koimme jotain todella yllättävää kun yksi pojista ehdotti, että järjestäisivät yllätyksen vaimolleni ja heillä olisi tunti aikaa, koska heillä oli sovittu joukkueen yhteinen kokoontuminen.

Hämmennyimme täysin ja katsoimme toisiamme. Tämä poika ehdotti että mentäisiin hyttiimme ja he näyttäisivät yllätyksensä. Vaimoni sanoi että kiitos ei hämillään ja en osannut sanoa mitään. Pojat jatkoivat jututtamista ja vaimoni kehumista. Katsoimme toisiamme ja selvästi menimme kumpikin kipsiin.

Sanoin että no käydään katsomassa yllätyksenne ja ajattelimme että haluaisivat ehkä halata ja suukottaa vaimoani lisää. Vaimoni nautti selvästi yhä enemmän kehuista ja olimme kumpikin hieman vapautuneita juodessamme illan aikana mutta emme voineet sanoa että olisimme olleet erityisen humalassa. Avatessani hytin oven kuulin vaimoni kiljaisun ja tämä poika nosti vaimoni ilmaan vaikka oli hieman rehevä, sellainen ihanan seksikkään rehevä nainen ja kaatoi sängylle suudellen häntä samalla kun nosti vaimoni tiukkaa hametta lantiolle.

En tajua vieläkään missä välissä oli kaivanut kovettuneen kyrpänsä esiin ja työnsi sen vaimooni , mutta me kumpikin menimme ihan puihin siinä tilanteessa ja emme pystyneet tajuamaan mitä oli tapahtunut. Vaimoni katsoi hämmentyneenä ja pyöräytteli silmiään jolloin tajusin että kokee nautintoa. Kaveri nosti vaimoni jalat kohti hytin kattoa ja näkymä oli uskomaton kun vaimoni laittautuneena stayup sukissa ja korkokengät jalassa oli nuoren kaverin alla joka pumppasi ihan tosissaan.

Tämä kaikki tapahtui täysin odottamattomasti. Innokkaana hän ei kestänyt kun arviolta minuutin nousten pois päältä kun seuraava kaveri tuli vaimoni päälle ja raotti pikkuhousuja työntyen sisään. Pojat vetivät kierroksen jokainen ja aikaa siinä meni noin arviolta viitisen minuuttia kun ajantaju hämäri siinä yllättävässä tilanteessa, mutta kaverit oli nopeita, yhtä nopeita kun he olivat taas valmiina riisuttuaan itsensä ja tunsin kuinka jalkani pettävät alta huomaten kuinka aloittivat uuden kierroksen ja nyt ensimmäinen kaveri, joka selvästi johtajana heidän porukassaan ujutti vaimon pikkuhousut pois jalasta ja silloin vasta tajusin että pojat vetävät paljaana ja laskevat sisään kun näin sen sotkun mitä neljä innokasta nuorta miestä oli saanut aikaan.

Toisen kierroksen alkaessa vaimoni huudahti että ei herranjumala oletko jo taas valmiina. Vaimoni oli selvästi päässyt pahimman järkytyksen yli ja alkoi ääntelehtimään voimakkaammin.

Minä olin istunut jakkaralle kun jalkani ei enää kantaneet ja olin shokissa. Olin katselemassa live esitystä ja herran jumala vaimoni kaiken keskipisteenä. Pojat pumppasivat kovaan tahtiin toisen kierroksen ja taisivat tehdä sen samassa järjestyksessä, mutta siitä en ole varma. Tätä tuntui jatkuvan ikuisuuden ja se sotku ja haju mikä valtasi hytin vaikka olikin hieman isompi parivuoteella oli jotain ennen kokematonta.

Järkytyin siitä kuinka nämä kaverit tuntuivat olevan heti valmiit uusintaan kun olivat vuoronsa hoitaneet ja heidän seisokkinsa olivat todella tukevia yläviistoon. Sitten yksi huudahti että hei kaverit nyt on mentävä ja alkoivat pukemaan kun yksi vielä touhusi vaimoni päällä hoidellen itsensä loppuun.

Kaverit suutelivat vaimoani ja toivottivat onnea sanoen kokemusta uskomattomaksi. Vaimoni vastasi hämmentyneenä kiitos samoin. Pojat lähtivät ja en tiedä kuinka kauan olimme hiljaa ja tuijotimme toisiamme vaimoni maatessa sängyllä hame lantiolla valuen runsaasti poikien nesteitä ulos ja sänky oli siltä kohdin kun olisi kastelukannulla vettä kaadettu. Vaimoni oli hiestä märkänä. Kumpikin sanoi yhteen ääneen että mitä ihmettä tapahtui.

Oli tapahtunut jotain mitä harva edes fantasioissaan kokee ja meillä ei ollut koskaan tullut edes mieleen tuollainen. Sitten vaimoni vasta tajusi että hänet oli maattu paljaalla useaan kertaan ja järkyttyi siitä. Tajusimme myös että vaimollani vaatteet edelleen päällä ja tiukka hame oli vaan rullattu lantiolle ja pikkuhousut limaisena hytin lattialle.

Stayup sukat ja kengät olivat myös spermassa mutta ei ihme siinä vauhdissa. Avustin vaimoni pesulle pöntölle kun hänellä voimaton olo ja kertoi saavansa usean kunnon orgasmin, joka varmasti rentoutti häntä ja edesauttoi asioiden "suotuisassa" etenemisessä.

Tosikertomus jatkuu 2 osassa. Tämä tapahtui silloin, kun minä olin teini. Meillä oli sellainen poikaporukka, jotka kokoonnuimme milloin missäkin. Minä olin porukan nuorin ja elin aina sellaisessa pelossa, että minut potkitaan pellolle koko jengistä. Mutta minulla oli yksi valtti, joka avasi minulle ovet tuohon "salaseuraan", minä osasin naurattaa muita. Kerroin huvittavassa valossa tapahtumia ja tilanteita, joihin jouduin alvariinsa, tietenkin niitä täytyi värittää, eivät ne olisi muuten kuulijoihin uponnut.

Itseni lisäksi niissä tarinoissa esiintyi toisena päähenkilönä isäni, tietenkin hänen toimenkuvaansa kuului mm. Jumalan lomittaminen, ainakin minusta tuntui siltä. Ja monet hänen lentävät lauseensa sinkoilivat meidän keskusteluissa.

Enpä tiedä, mitä ukko olisi tuumannut, jos olisi saanut tietää minun porukoiden edessä ilveilystä. Porukan vanhin oli Topi, joka oli minua neljä vuotta vanhempi, iso jämäkkä poika, joka oli musikaalinen ja hyvä imitoimaan.

Hänen kanssaan me kävimme usein keskusteluja, hän esitti ansioituneesti isääni niissä tilanteissa ja minä olin oma itseni. Monenlaisia asioita me käsiteltiin: Yleisöllä oli hauskaa, kun me pääsimme oikein vauhtiin.

Henkilökohtainen duunifiilis on huipussaan, mutta tehtävät osoittautuvat rankoiksi. Asunnossa on tapahtunut puukotus ja ilmoituksen. Nainen etsii seksiä - datingforsex. Type song title, artist or lyrics. Top lyrics Community Contribute. Sign in Sign up. Hanki seksiseuraa - Suomen suurin seksitreffi sivusto - … Te ketkä ette harrasta usein seksiä. Hierontaa ei seksiä - Uusimaa Vantaa - Seksitreffit Viime aika, on monia vaihtoehtoja. Eri ihmiset, joilla on saatavilla joka antaa sinulle mahdollisuuksista, jotka Seksi Palvelut Vantaa liittyvät online dating.

Ei kirjautumista,ei mitään piilokuluja. Ilmoita ja vastaa ilmoituksiin ilmaiseksi! Heureka - Vantaa, Finland Facebook seksiä vantaa Kalevauva.

1 thoughts on “Seksi vantaa www seksi fi”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *